Kalastajia ja kokoonpanijoita - myös muuta...

Tänään ajettiin jeepneyillä (voi itku taas sitä pakokaasun ja melun määrää alkumatkasta) Batangasin maakunnan kalastajia tapaamaan. Kun päästiin ulos Lipan kaupungista tämä mummu saattoi hengittää.

Ajettiin järven rannalle, jossa tutustuimme 6000 asukkaan kalastajakylän asukkaisiin. Olipa ihanaa huokaista, kun ainoa melu tuli kiekuvista kukoista! Kylän miehet kalastavat ja silloin kun kalaa ei tule, naiset menevät korealaisten vaatetehtaisiin töihin. Olot ovat karut, mutta viesti oli: jos voimme asua täällä, olemme onnellisia. Kuvassa mies kalastaa pyssyllä, jonka ammuksena on nuoli ja siima:

 Osalla kalastajista on oma vene ja verkot, mutta osa pääsee purjehdustemermein gastiksi. Siis miehistön jäseneksi ja saa osan saaliin tuotosta sitten itselleen ( jos saalista tulee). Paras kalastuskausi on  huhti- toukokuussa. Ongelmaksi on muodostunut ilmiö, että rikkaat aitaavat alueita veden alla saadakseen huvikseen kalastella. Ja toisaalta on ilmaantunut samanalaista kuin Norjassa missä kassikasvatetaan lohta. Järven tieytyissä osissa aidataan alueita kalankasvatusta varten, joten näiden kylän kalastjien saalis luonnollisesti pienenee.

Meidät toivotettiin tervetulleiksi karaoke-esityksellä ja muutenkin vastaanotto sekä keskustelu oli mukavaa. Ainoa ongelma oli, että meillä ei ollut antaa heille konkreettista apua. Eli ei rahaa lääkekaappiin (kylässä ei ole lääkkeitä), ei rahaa lääkäriin (kylän terveysasemalla käy kätilö kerran viikossa), ei rahaa lasten koulutukseen eikä muutenkaan mihinkäään juuri nyt tarpeelliseen kohteeseen. Ja sitä tämä yhteisö tarvitsee ennen kaikkea. Empatiaa ja rakkautta heillä on ihan omiin tarpeisiinsa.

Matkamme jatkui kalastajakylästä aivan toisenlaisen maailmaan. Tutustuimme johdinsarjatehtaaseen, joka tekee johdinsarjoja Nissanille. Siis jälleen japanilaisyhtiö Filippiineillä. Alkaa muuten valjeta pikkuhiljaa japanilaisten maailmanvalloituksen taustat... No joo - hemmetin hyvät olot on kyllä näillä teollisuustyöntekijöillä verrattuna kalastajiin, satamatyöläisiin tai merimiehiin. Tässä hymyilevää ryhmää, SASK:n sivuilla varmaan on parempiakin kuvia, tai Jukka Pääkkösen sivuilla.

 

 Minulle tärkein tapaaminen oli sitten kun muu ohjelma oli ohi. Toiset menivät lepäämään mutta tämä mummu jatkoi Marlonin kanssa tapaaamiseen, johon osa osallistujista tuli salaa. Filippiineillä järjestäytyminen ei ole itsestäänseslvyys. Tänään kyseessä oli 500 terveydenhuollon ammattilaisen järjestäytymisetä uudessa yksityissairaalassa. Kuvittele: jokaisen osallistujan piti tulla eri aikaan ja eri kautta tapaamiseen! Jos työnantaja saisi vihiä järjestäytymisestä nämä ihmiset irtisanottaisiin eikä kukaan työnantaja palkkaisi heitä. Tapaamisessa mukana oli myös neljän järjestätyneen sairaalan edustajia sekä keksusjärjestön edustaja- Paras tapaaminen koko reissulla; sain kertoa Tehyn toiminnasta, järjestäymisen merkityksestä, luottamusmiehistä (tais mennä yli ymmärryksen kuulijoilla) ja edunvalvonnan tärkeydestä yksityissektorilla. Kiitoksia sateli joten nyt tamä reissu sai minun kohdalla täyttymyksensä.

Suoraan em. meetingistä ajettiin jeepneyillä (helvetti, once again - hopefully for the last times) bilepaikkaan. Ei hullumpaa: hyvää ruokaa,live-musiikkia ja tanssiakin saatiin. so  good Night Finlandm tämä mummu alkaa nukkumaan juurikin nyt (käytyään Facessa).