Manilasta etelään

Tänään maananantaina oli aikainen herätys. Runsaan aamiaisen jälkeen pakkauduimme bussiin ja pyrkiydyimme etelään vievälle moottoritielle. Metro-Manilasta maanantaiaamuna pääseminen oli "kohtalaisen" hidasta, mutta kaupunkiin päin menevät kaistat olivat totaalisen tukossa. Säälittää oikein, kun ihmiset taittavat työmatkaansa sellaiset pari tuntia suuntaansa.

Ajelimme noin puolitoista tuntia etelään Rosa Lagunaan ja saavuimme tehdasalueelle. Porukka jaettiin kahteen ryhmään: toinen Toyotan ja toinen Izuzun tehtaalle. Minä olin Toyota-ryhmässä, mikä sopi oikein hyvin - ajanhan Corolla Versolla :) Tutustuimme sekä työntekijöiden liiton edustajiin että työnjohtajien liiton edustajiin. Tehdaskierrokselle varustauduttiin:

Tehdas oli erittäin siisti ja esimerkiksi liikkuminen on ohjeistettu todella tarkasti. Turvallisuus on tärkein asia ja tietysti laatu. Porukka on tehtaassa tiimeissä eikä siellä puhuta työntekijöistä, vaan tiimin jäsenistä. Jokaisella tiimillä on rajattu alue, "meeting place", jossa on taululla näkyvissä kaikki viisi yrityksen tavoitetta sekä tiimin suorituminen niissä. Lisäksi taululla oli paikalla olevien henkilöiden kuvat ja poissaolijoiden kuvat selityksineen. Kaksi näytti olevan poissa yhdessäkin tiimissä "body pain" -diagnoosilla... Mitenkähän suomalaiset suhtautuisivat siihen, että sairauspoissaolo merkitään diagnoosilla? Tehyssä ainakin on käyty keskustelua siitä, voiko työlistassa lukea "sairas" vai pitääkö olla vain yksinkertaisesti "poissa", jotta yksityisyyden suoja ei vaarannu...

Söimme tehtaalla loistavan lounaan alkukeittoineen ja jälkiruokahedelmineen. Sen jälkeen matka jatkui Lipa Cityyn, joka on Batangasin provinssissa. Nopea check in ja eikun jeepneyden kyytiin. Voi paska, anteeksi vain, mutta oli kamalaa! Bantangas on hieman Manilaa ylempänä ja sen vuoksi viileämpi, mutta kadut ovat kapeita rännejä. Kuvittele siihen jumalaton liikenne; savuttavat jeepneyt, kaksitahti-tricyclet, meteli ja tungos. Vaikka oli huivi suun ja nenän edessä, jo se savun/katkun määrä yökötti. Todellakin - taidan vihata jeepney-ajelua loppuikäni!

Vierailu kohdistui jeepney-kuskien luo, mutta heidän edunvalvontansa on niin kummallista (liitto/linja) ja olo oli niin paskamainen että en oppinut juurikaan mitään.Tai no sen, että heidän työolonsa ovat karmeat, päivät pitkiä ja työtä tehdään joka päivä jotta päästäisiin edes lähelle minimipalkkaa. Kuvatkaan eivät onnistuneet, joten tästä iltapäivästä sain lähinna pakokaasutetun olon.

Nyt ollaan mall-ostosreissun (pakko oli saada adapteri) jälkeen täällä yhden hengen huoneissa.Anfa Royale Hotel. Kuinkahan sitä osaa nukkua itsekseen, kun on sentään ollut noita huonekavereita Workers Housessa aika monta? Ja siitä makkarista en ole edes ottanut kuvaa, mutta kyllä senkin vielä näette.