Phuket Town ja yhteenveto

Viimeinen etappi on Phuket Town. Majoitus Phuket Blue Hostelsissa, jota minivanin kuljettajan mukaan ei  ole olemassa. Löytyi sentään, kun kanssamatkustaja laittoi navigaattorin päälle ja kuljettaja noudatti ohjeita. Huone on ilmastoitu peruskämppä:

Näkymä parvekkeelta on ankeahko ja liikenne on vilkas tuossa alapuolella olevalla kadulla.

Mutta tämä on loppusuora, joten eiköhän mummu jaksa. Kävin vanhan kaupungin kävelykadulla, jossa on sunnuntaisin markkinat.

Kävin myös kuninkaallisten entisessä asunnossa, joka on lähes alkuperäisessä asussa. Hieno talo, mutta sisällä ei saanut kuvata. Keskellä taloa on allas, jossa uiskentelee isoja oransseja kaloja. Niiden on uskottu parantavan vaivoista ja pitävän ilman hyvänä. Täti lippuluukulla otti ulkona minusta kuvan kuninkaallisissa vaunuissa.

Löysin takaisin majaani, kun löysin Phuket Old Townin kellotornin. Se on kylläkin juuri remontissa, mutta ihan kaunis.

Seuraavan aamuna kävin aamutorilla ihmettelemässä hulinaa, kun ravintoloitsijat hakevat tuoreimmat ainekset päivän kokkauksiinsa.

Minun oli tarkoitus mennä paikallisbussilla ostoskeskukseen Central Festival. En tietenkään tiennyt, milloin pitäisi jäädä pois ja ajelin Patong Beachille asti (n. 15 km). No, naureskeltiin rahastajan kanssa, että paluumatkalla hänen pitää muistaa huutaa minulle milloin jäädä pois. Koko reissu maksoi vain 20 BHT, joten aika halpaa sight seeingia.

Ostoskeskus oli odotetun ahdistava ja kalliskin. Ostin itselleni rintaliivit ja söin lounasta, muuta ei sieltä lähtenyt mukaan. Huomasin harhareissullani, että Patong Beachilla on paljon kauppoja ja ajattelin käydä siellä ostoksílla seuraavana päivänä. Kiersin vielä iltapäivällä Phuket townin kauppoja ja löysin kaikenlaista tuliaista. Patong Beachin kaupoista kuitenkin löytyi ne parhaat tarjoukset ja ostin lukulasitkin optikolta.

Phuket Old Town on siitä kiva, että siellä on sähköjohdot kaapeloitu piiloon. Talot ovat kauniita ja niitä pidetään kunnossa.

Tämän näköistä on muilla kaduilla:

Tuossa aika lähellä on budhalaistemppeli. En mennyt sisään, kun olin hihattomassa mekossa joten kuvat ovat vain ulkopuolelta:

Tehy-reput on käytetty loppuun; päiväreppu on revennyt ja isomman saumat kuluneet. Molemmat ovat myös likaisia, hikisiä ja suolaisia. Niinpä investoin uuteen käsveskaan ja lentolaukkuun. Hyvästi Tehy-reput, hyvin olette jaksaneet kaksi kuukautta tropiikissa. (Ja paljon muutakin ennen tätä reissua tietysti).

Huomenna iltapäivällä bussilla lentokentälle ja siitäpä se kotimatka sitten alkaa. Tuntuu haikealta, vaikka onkin hirmuinen ikävä rakkaimpia.

Lyhyt yhteenveto matkustamisesta Thaimaassa yksin:

- matkustaminen on turvallista

- paikasta toiseen siirtyminen on helppoa ja halpaa

- budjetti pitää, kun sitä noudattaa

- apua saa vaikkei sitä aina pyytäisikään

- omia polkuja uskaltaa kulkea, ei ole pakko seurata laumoja

Kenelle reppureissu Thaimaassa sopii:

- sietää kuumuutta ja kosteutta

- sietää odottamista

- ei ole kiire ja nauttii hetkestä, jota elää

- osaa sanoa: "On miten on ja käy miten käy."

Low seasonin (huhti-toukokuu) edut:

- majoitushinnat - 50 - 80 % halvemmat kuin muulloin; voi majoittua ihan laadukkaasti edullisesti

- päivisin paistaa, öisin voi ukkostaa ja sataa eli ihan hyvä sää

- löytää helposti majapaikan lyhyellä varoitusajalla

- tarjoushintoja kaupoissa, hieronnoissa ja muissa palveluissa

- kaikki paikat eivät ole täynnä turisteja, voi löytää rauhaakin (mikä sopii suomalaisille!)

Koska olen luontoihminen ja haluan liikkua ekologisesti, kävelin ja pyöräilin aika paljon. Paikalliset liikkuvat mopoilla muutaman sadan metrin matkankin. Saaret ovat suosikkejani, näin niitä nyt muutaman täällä Andiaanien merellä. Siamin lahti ja pohjois-Thaimaa ovat ihan vieraita (toistaiseksi), mutta varmaan joku muu on blogannut niistäkin. Itse valitsin paikkoja käyttäen apuna "Minne Thaimaassa.com" - sivustoa. Hotellit varasin joko Agodan tai Booking.comin kautta ja aina meni hyvin. Vuorottelukorvaus riittää hyvin täällä elämiseen, saa nähdä miten sillä pärjää Suomessa! Ja vielä haluan sanoa: jos haluat, tee se. Ei joskus, vaan nyt!

Koh Phi Phi

Matkustin Khao Lakista ensin paikallisbussilla Phuketiin. Oli aika erikoinen sisustus bussissa:

Phuketissa taksi nappasi minut bussiasemalta ja vei 100 bahtilla Rassadan Pieriin, josta lautat lähtevät. Taksikuski vei minut lippuluukulle, ja sain näppärästi meno-paluun Phi Phi saarille. Saavuimme Tonsai Pieriin kahden tunnin matkan jälkeen.

Majoitun Phi Phi Don Chuket Resortissa. Sinne oli sellainen 10 min kävely laiturista. Olenkin nyt rivitalossa:

Ei merinäköalaa, vain vastapäinen asunto...

No, onpahan ilmastointi ja jääkaappi. Ei elukoita sisällä ja ihan siedettävä (lue kova) peti. Suihku ja netti pelittävät hyvin, joten ei valittamista. Hotellilla on merenrannassa ravintola eli tuossa ihan vieressä. Erehdyin sinne aamupalalle: kallis ja ihan liian pieni! Onneksi tuossa lähellä on toinen ravintola, jossa on runsas buffet-aamiainen hintaan 150 BHT. Munankin paistavat sellaiseksi kuin haluat ja kahvia saa juoda mielin määrin.

Tietysti halusin nähdä view pointin. Lähdin aamulla liikkeelle ja olipa taas tosi hikinen ja kostea nousu...Matkalla näin peltihökkeleitä, satelliittiantennit katolla. Ja huvittava opastin.

 

Tämä Tonsai Bay on varsinainen hulinapaikka. Kapeita kujia täynnä baareja, rättikauppoja ja ravintoloita. Mutta iltakävelyllä löysin ihan rauhallisen pätkänkin:

Vedessä näkyi pieniä kaloja isoissa parvissa ja vauvamiekkakaloja. Ja hienoja lyhtypylväitä:

Seuraavana päivänä lähdin polkuja pitkin Long Beacille.

Aamulla oli ihanaa uida, kun ei ollut meteliä eikä tungosta. Jatkoin matkaani, kun ranta alkoi täyttyä. Seuraava etappi oli Loh Moo Dee Beach. Matkalla nähtyä:

Loh Moo Dee on sellainen, että vain harva tulee sinne kävellen. Enimmät tulevat veneillä, Phi Phin lisäksi Phuketista ja muualtakin päiväretkellään. Valitsin tietysti sen laidan rannasta, joka on eristeen toisella puolella. Toiselle puolelle alkoi tulla koko ajan speed boateja ja laumoittain porukoita.

Vesi on kristallinkirkasta (hieman liian lämmintä) ja meri oli ihanan tasainen. Uiminen oli siis nautinto.

Kolmannelle päivälle varasin puolipäiväretken pitkähäntäveneellä. Muuten ei oikein pääse Maya Bayta näkemään. No, hinta oli vain 350 BHT - turistiretki mikä turistiretki. Aamupala ja lounas kuuluivat hintaan. Aamupalan jälkeen ajettiin ensin Monkey Beachille:

Antoi jo esimakua siitä, minkälaista Maya Beachilla tulisi olemaan. Mutta pakkohan siellä oli käydä, kun juuri luin sen kirjankin, The Beach!

Rannan toisesta päästä lähti viidakkopolku (kuvittelin, kuinka Leonardo Di Caprio on juossut sitä pitkin) toiselle puolelle:

Tulimme tunnin päästä tähän paikkaan snorklaamaan. Näin kaloja ja kuollutta korallia, mutta myös sinistä korallia.
The Beachilla kävin uimassa ja kuvailin jonkun verran.

Siis ihan järkyttävä tungos! Snorkalilun jälkeen näimme vielä veneestä Viking Caven:

Ja sitten ajettiin takaisin Tonsai Bayhin. Että sellainen reissu! Vietin loppupäivän Long Beachilla uiden ja ihmetellen. Huomenna aamulautalla Phuket Towniin. Olen siellä viimeiset päivät ja tarkoitus on katsella vanhaa kaupunkia sekä tehdä tuliaisostokset.

Khao Lak

Matkustin siis Ta Khungista Khao Lakiin paikallisbussilla:

Bussi ajoi 100 km/h jopa mutkissa. Näin nopeuden, koska istuin etupenkissä. Rahastaja veloitti 130 BHT eli kovin on edullista bussilla matkustaminen. Jäin pois Khao Lakin keskustan lähellä ja siitä minut nappasi kyytiin minivan. Kysyivät, minne olen menossa. Näytin puhelimesta Baan Kratingin ja 40 bahtilla pääsin perille asti.
Baan Krating oli kallis, 4800 BHT per neljä yötä = 137 euroa. Mutta olihan ihanaa päästä kunnolliseen bungalowiin, jonka terassilta näkyi meri. Vessapaperitkin oli taiteltu hienosti.

Baan Krating on kallioiden päällä rinteessä, aivan pitkän rannan toisessa päässä. Ympäristö on vehreää ja paikka tosi viihtyisä. Pesuhuone tosin oli homeessa katon reunoista, mutta so what.

Ensimmäisenä aamuna lähdin kävelemään tietysti pitkin sitä pitkää rantaa. Vietin hiljaisen hetken muistopuun äärellä:

Tsunamista on kulunut yli 11 vuotta, mutta ainakin yksi iso hotelli oli vielä korjauksen alla. Rannan pituus on muuten 5800 askelta. Koko alkumatkan yli puoleen väliin oli pelkästään hotellien rantoja, ei mitään muuta. Ruotsalaisia, saksalaisia, venäläisiä, ranskalaisia... hoh hoijaa - ei yhtään thaita tullut vastaan koko kävelyn aikana.

Aamulla ranta oli täysin autio, kun pääsin hotellialueilta pois. Myöhemmin päivällä sentään oli jonkin verran kulkijoita. Enimmät turistit makoilivat oman hotellinsa lepotuoleissa, vain jotkut käveleskelivät pitkin rantaa.
Seuraavana päivänä lähdin kiipeämään kohti Khao Lak view pointia. Olihan sieltä jotain näkemistä:

Viidakkopolulla alaspäin oli järjettömän kuuma; ei tuullut ja ilman kosteus jotain 90 % + lämpötila 34 astetta jo puoli kymmeneltä aamulla. Hikeä pukkasi joka huokosesta, tippui nenänpäästä ja valui silmiin.

Kävelin vielä ohi Khao Lakin keskustan ja koitin löytää tsunamin virallisen muistomerkin. Käännyin takaisin yhdentoista aikaan, kun askeleita oli kertynyt jo 7800, koska pitihän minun jaksaa takaisinkin. Loppupäivän makoilin oman hotellini aurinkotuolissa ja luin The Beachia.

Näyttääkö teistä tämä kaide puulta:

Näytti minusta ainakin, mutta aprillia, sepä onkin betonia:

Tässä vielä kuva kävelyreitiltä Baan Kratinginsta kylälle:

Khao Lak ei ole minun paikkani. Se on pelkästään turistikohde, eikä siellä ole mitään aitoa. Olisi pitänyt vuokrata auto tai mopo, että olisi päässyt ulos johonkin mieluisaan paikkaan. Hintataso on korkeampi kuin muualla, missä olen ollut. Tämän mummun mielestä parasta oli nukkua hienossa bungalowissa ja syödä kunnollinen buffet-aamupala.

Sain luettua The Beachin loppuun ja siitähän se ajatus sitten lähti: Phi Phi on seuraava paikka.