Manilassa, viimein!
Kyllä kesti, mutta kannatti! Olimme Hong Kongissa lauantain
ja sunnuntain välisenä yönä. Nukkuma-aikaa oli ruhtinaallisesti neljä tuntia,
ja sitten soi herätyskello. Taas kentälle, ja ryhmämme osasi todella hienosti
Manilan portille. Vaan kuinka kävi mummun? Boarding passissa luki ”Lea Leiviskä”
ja passissa ”Leila Leiviskä”… Kiinni jäin ja supervisorin seurassa takaisin
checkiin. Siellä tyttö naputteli konettaan (tämä tunsi itsensä ihan
rikolliseksi), kun univormu seisoi vahdissa vieressä.
Minut todettiin Leilaksi, leima lyötiin, ja henkilökunnan
turvatarkastuksen kautta takaisin ryhmään
.
Hong Kongin ja Manilan välinen kone
oli suht koht ajoissa, vastaanottajat paikalla ja pääsimme majoittautumaan. Hotelli
on siisti, lähes steriili ja hyvällä paikalla. Meillä oli ohjelmassa tänään
sunnuntaina museokäynti. Tämä mummu kiersi yhden kerroksen, ja sitten
videoblogin tekoon.
Mutta kuinkas sitten kävikään? Kuvaaja löysi mieleisensä
paikan, aseteltiin kamerat ja mikit. Tuli security (niitä on täällä näköjään
joka kulmalla) ja sanoi:” Teillä ei ole omistajan lupaa kuvata.” Kuvauspaikka
oli erään kahvilan tuoli siirrettynä nurmikolle. No ei ollut lupaa, ei.
Kamerat ja muut värmeet kasaan ja museon etupuolelle kadun
varteen. Tämä tarinoi väsyneenä ihan mitä sattuu. Kuvaaja olisi tyytynyt
juttuihini, mutta äänen laatuun taas ei. Laitettiin toinenkin mikrofoni, mutta silti
liikenteen melu häiritsi liikaa. Mutta editointien jälkeen tuotos kuitenkin
riitti ammattilaiselle. Katso Saskin sivulta, jos se sinne ilmestyy. On
ilmeisesti pikkuisen hidasta täällä tiedonsiirto, etenkin liikkuvan kuvan. Enkä
ihmettele, pelkän tekstin lähettämiseen menee noin tunti…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti