Kotona ollaan

Menipä tuliaisten ostaminen vituralleen, kun vetivät nenän edestä portit kiinni kaupoissa Hong Kongin kentällä. Matka sieltä meni torkkuessa ja vähän nukkuessakin. Katselin yhden elokuvan, Delicious se oli nimeltään. Torkutti koneessa Helsingistä Ouluunkin, mutta rytmin kääntäminen sujui silti mallikkaasti: nukkumaan kesken Linnan juhlien klo 21 ja hereille tänä aamuna puoli seiskalta.

Otto on tehnyt joitain jouluvalmisteluja, mutta minulla ei ole vielä minkäänlaista joulufiilistä. Täytyy ensi viikolla alkaa viritellä jouluverhoja ja muuta sellaista. Tänään menen tapaamaan lapsia ja lapsenlapsia. Voihan se olla, että siitäkin joulutunnelma alkaa rakentua.

Katselin tuossa äsken LEARN:n 20-vuotisfilmin, jonka saimme mukaamme. Kunnioitus filippiiniläisiä aktiiveja kohtaan vain kasvaa. Toivon, että me suomalaiset osaamme auttaa heitä jatkossakin. Samaa työtä näyttävät tekevän Norjan ja Ruotsin ammattiyhdistykset, ja se tuntuu tosi hyvältä.

Päätän blogin uskoen ja toivoen, että solidaarisuustyö jatkuu. Minun kohdallani se tulee jatkumaan mahdollisesti SASK:n kunnon työn lähettiläänä. Ajattelen osallistua koulutukseen ja tietysti Maailmankylä-tapahtumaan toukokuussa Helsingissä. Voikaa hyvin ja osallistukaa jollakin tavalla arvokkaaseen yhteistyöhön maailmalla.

Lähtötunnelmissa

Eilen ajeltiin takaisin Manilaan. Tässä teille jeepney-kuva, kiinnittäkää huomiota ajajan työasentoon.

Filippiinot alkavat joulunajan jo syyskuussa. Jotenkin on silti vaikeuksia orientoitua jouluun. Koreutta täällä ainakin rakastetaan. Kuvat Anfa-hotellin kuusesta. Nyt olemme hotelli Sequoiassa, jossa puolestaan on valkoinen kuusi aulassa.

Kävimme huonekaverini Minnan kanssa tuossa lähellä ostoksilla, kun shoppailu tunnetusti ei ole minun juttuni. Sen vuoksi minulle riittää ihan hyvin yksi mall-käynti. Kuva on ison isosta mall:sta, josta löytyi adapteri pitkän etsinnän jälkeen.

Matkalaukku-parka, ja siitä puuttuu vielä viime hetken ostokset eli tuliaisia...

Sullotaan, sullotaan... Saimme muuten tiedon eilen, että voimakas taifuuni lähestyy Filippiinejä. Meidän pitäisi kuitenkin ehtiä ihan reilusti alta pois. Olemme ilmeisesti matkalla Hong Kongista Helsinkiin, kun se iskeytyy Filippiinien rannikolle. Kaksi miljoonaa ihmistä on jo evakuoitu, mutta varmaan tiedätte asiasta enemmän kuin minä tällä hetkellä. Kello on kohta 11.30 ja yhdeltä luovutetaan huoneet. Lähdemme tästä syömään ja tämä retki alkaa olla tässä. Menee ainakin vuosi kaikkea näkemääni sulatellessa. Tämän porukan kanssa sovittiin eilen muisteloista ensi kesänä ja SASK:n kannatusjäsenenä tulen olemaan varmasti lopun ikääni. Ala sinäkin kannatusjäseneksi, olen nähnyt että 40 € jäsenmaksulla tehdään todella paljon hyvää työtä!

Biitsille!!!

Nyt vietetään opintomatkan ainoaa lomapäivää! Porukka säntäsi heti uimaan ja vesi on todella lämmintä. Nyt ei ole filippiinojen lomakausi, joten koko iso ranta on lähestulkoon kokonaan meidän.
Vuokrasimme veneen ja kävimme snorklaamassa. Tosin tämän mummun snorklaus loppui saman tien ja vaihtui uimiseksi. Ei ole minun laji! En osannut hengittää putken kautta, vettä meni suuhun kun suukappale oli niin omituinen ja suolaveden maku yökötti. He, ketkä snorkasivat, näkivät koralleja sekä värikkäitä kaloja.

Olemme majoittautuneet kahteen mökkiin. Tai niin, nämä tilat oli tarkoitettu koko porukalle, mutta suomalaiset kun ovat erikokoisia kuin filippiinot, vuokrattiin yksi mökki lisää. Huomenna suunnataan vielä Manilaan ja perjantaina alkaa pitkä kotimatka. Vielä en viitsi ajatella pimeää ja kylmää, vaan nautin täysin siemauksin pehmeän kosteasta lämmöstä.

Kalastajia ja kokoonpanijoita - myös muuta...

Tänään ajettiin jeepneyillä (voi itku taas sitä pakokaasun ja melun määrää alkumatkasta) Batangasin maakunnan kalastajia tapaamaan. Kun päästiin ulos Lipan kaupungista tämä mummu saattoi hengittää.

Ajettiin järven rannalle, jossa tutustuimme 6000 asukkaan kalastajakylän asukkaisiin. Olipa ihanaa huokaista, kun ainoa melu tuli kiekuvista kukoista! Kylän miehet kalastavat ja silloin kun kalaa ei tule, naiset menevät korealaisten vaatetehtaisiin töihin. Olot ovat karut, mutta viesti oli: jos voimme asua täällä, olemme onnellisia. Kuvassa mies kalastaa pyssyllä, jonka ammuksena on nuoli ja siima:

 Osalla kalastajista on oma vene ja verkot, mutta osa pääsee purjehdustemermein gastiksi. Siis miehistön jäseneksi ja saa osan saaliin tuotosta sitten itselleen ( jos saalista tulee). Paras kalastuskausi on  huhti- toukokuussa. Ongelmaksi on muodostunut ilmiö, että rikkaat aitaavat alueita veden alla saadakseen huvikseen kalastella. Ja toisaalta on ilmaantunut samanalaista kuin Norjassa missä kassikasvatetaan lohta. Järven tieytyissä osissa aidataan alueita kalankasvatusta varten, joten näiden kylän kalastjien saalis luonnollisesti pienenee.

Meidät toivotettiin tervetulleiksi karaoke-esityksellä ja muutenkin vastaanotto sekä keskustelu oli mukavaa. Ainoa ongelma oli, että meillä ei ollut antaa heille konkreettista apua. Eli ei rahaa lääkekaappiin (kylässä ei ole lääkkeitä), ei rahaa lääkäriin (kylän terveysasemalla käy kätilö kerran viikossa), ei rahaa lasten koulutukseen eikä muutenkaan mihinkäään juuri nyt tarpeelliseen kohteeseen. Ja sitä tämä yhteisö tarvitsee ennen kaikkea. Empatiaa ja rakkautta heillä on ihan omiin tarpeisiinsa.

Matkamme jatkui kalastajakylästä aivan toisenlaisen maailmaan. Tutustuimme johdinsarjatehtaaseen, joka tekee johdinsarjoja Nissanille. Siis jälleen japanilaisyhtiö Filippiineillä. Alkaa muuten valjeta pikkuhiljaa japanilaisten maailmanvalloituksen taustat... No joo - hemmetin hyvät olot on kyllä näillä teollisuustyöntekijöillä verrattuna kalastajiin, satamatyöläisiin tai merimiehiin. Tässä hymyilevää ryhmää, SASK:n sivuilla varmaan on parempiakin kuvia, tai Jukka Pääkkösen sivuilla.

 

 Minulle tärkein tapaaminen oli sitten kun muu ohjelma oli ohi. Toiset menivät lepäämään mutta tämä mummu jatkoi Marlonin kanssa tapaaamiseen, johon osa osallistujista tuli salaa. Filippiineillä järjestäytyminen ei ole itsestäänseslvyys. Tänään kyseessä oli 500 terveydenhuollon ammattilaisen järjestäytymisetä uudessa yksityissairaalassa. Kuvittele: jokaisen osallistujan piti tulla eri aikaan ja eri kautta tapaamiseen! Jos työnantaja saisi vihiä järjestäytymisestä nämä ihmiset irtisanottaisiin eikä kukaan työnantaja palkkaisi heitä. Tapaamisessa mukana oli myös neljän järjestätyneen sairaalan edustajia sekä keksusjärjestön edustaja- Paras tapaaminen koko reissulla; sain kertoa Tehyn toiminnasta, järjestäymisen merkityksestä, luottamusmiehistä (tais mennä yli ymmärryksen kuulijoilla) ja edunvalvonnan tärkeydestä yksityissektorilla. Kiitoksia sateli joten nyt tamä reissu sai minun kohdalla täyttymyksensä.

Suoraan em. meetingistä ajettiin jeepneyillä (helvetti, once again - hopefully for the last times) bilepaikkaan. Ei hullumpaa: hyvää ruokaa,live-musiikkia ja tanssiakin saatiin. so  good Night Finlandm tämä mummu alkaa nukkumaan juurikin nyt (käytyään Facessa).

Manilasta etelään

Tänään maananantaina oli aikainen herätys. Runsaan aamiaisen jälkeen pakkauduimme bussiin ja pyrkiydyimme etelään vievälle moottoritielle. Metro-Manilasta maanantaiaamuna pääseminen oli "kohtalaisen" hidasta, mutta kaupunkiin päin menevät kaistat olivat totaalisen tukossa. Säälittää oikein, kun ihmiset taittavat työmatkaansa sellaiset pari tuntia suuntaansa.

Ajelimme noin puolitoista tuntia etelään Rosa Lagunaan ja saavuimme tehdasalueelle. Porukka jaettiin kahteen ryhmään: toinen Toyotan ja toinen Izuzun tehtaalle. Minä olin Toyota-ryhmässä, mikä sopi oikein hyvin - ajanhan Corolla Versolla :) Tutustuimme sekä työntekijöiden liiton edustajiin että työnjohtajien liiton edustajiin. Tehdaskierrokselle varustauduttiin:

Tehdas oli erittäin siisti ja esimerkiksi liikkuminen on ohjeistettu todella tarkasti. Turvallisuus on tärkein asia ja tietysti laatu. Porukka on tehtaassa tiimeissä eikä siellä puhuta työntekijöistä, vaan tiimin jäsenistä. Jokaisella tiimillä on rajattu alue, "meeting place", jossa on taululla näkyvissä kaikki viisi yrityksen tavoitetta sekä tiimin suorituminen niissä. Lisäksi taululla oli paikalla olevien henkilöiden kuvat ja poissaolijoiden kuvat selityksineen. Kaksi näytti olevan poissa yhdessäkin tiimissä "body pain" -diagnoosilla... Mitenkähän suomalaiset suhtautuisivat siihen, että sairauspoissaolo merkitään diagnoosilla? Tehyssä ainakin on käyty keskustelua siitä, voiko työlistassa lukea "sairas" vai pitääkö olla vain yksinkertaisesti "poissa", jotta yksityisyyden suoja ei vaarannu...

Söimme tehtaalla loistavan lounaan alkukeittoineen ja jälkiruokahedelmineen. Sen jälkeen matka jatkui Lipa Cityyn, joka on Batangasin provinssissa. Nopea check in ja eikun jeepneyden kyytiin. Voi paska, anteeksi vain, mutta oli kamalaa! Bantangas on hieman Manilaa ylempänä ja sen vuoksi viileämpi, mutta kadut ovat kapeita rännejä. Kuvittele siihen jumalaton liikenne; savuttavat jeepneyt, kaksitahti-tricyclet, meteli ja tungos. Vaikka oli huivi suun ja nenän edessä, jo se savun/katkun määrä yökötti. Todellakin - taidan vihata jeepney-ajelua loppuikäni!

Vierailu kohdistui jeepney-kuskien luo, mutta heidän edunvalvontansa on niin kummallista (liitto/linja) ja olo oli niin paskamainen että en oppinut juurikaan mitään.Tai no sen, että heidän työolonsa ovat karmeat, päivät pitkiä ja työtä tehdään joka päivä jotta päästäisiin edes lähelle minimipalkkaa. Kuvatkaan eivät onnistuneet, joten tästä iltapäivästä sain lähinna pakokaasutetun olon.

Nyt ollaan mall-ostosreissun (pakko oli saada adapteri) jälkeen täällä yhden hengen huoneissa.Anfa Royale Hotel. Kuinkahan sitä osaa nukkua itsekseen, kun on sentään ollut noita huonekavereita Workers Housessa aika monta? Ja siitä makkarista en ole edes ottanut kuvaa, mutta kyllä senkin vielä näette.

Tanssia ja marssia

Sorry, kun en ole pariin päivään päivittänyt blogia. Perjantaina, kun tulimme tänne Workers Houseen, oli seminaari paikallistoimijoiden kanssa + iltajuhla. Juhliminen venyi aamuviiteen, joten lauantaina ei oikein ajatus kulkenut...
Launtaina valmistelimme sunnuntain marssia varten kylttejä ja vierailimme espanjalaisten rakentamassa linnoituksessa. Filippiinit oli 400 vuoden ajan Espanjan vallan alla.

Illalla kävimme syömässä paikassa, jossa esiintyi filippiiniläinen tanssiryhmä. Kuvat eivät oikein onnistuneet, kun liikkuivat pahalaiset niin vikkelästi. Tässä näyte:

Tänään sunnuntaina oli sitten tärkeä päivä. Täällä vietetään joka vuosi 30.11. kansallissankari Andres Bonifacion päivää. Juhlintaan kuuluu kulkue, jossa ammattiliitot esittävät banderolleillaan tärkeimmät vaatimuksensa.

Osallistuin sairaalaväen mukana ja marssimme mm. ILO:n yleissopimuksen 151 ratifioinnin puolesta. Siinähän on kyse julkisen sektorin järjestäytymisoikeudesta. Muita teemoja olivat palkka jolla elättää perheensä (minimipalkka täällä ei siihen riitä), työntekijöiden oikeudet, naisten huono kohtelu ja tietysti järjestäytymisoikeus.

Marssilla oli noin 6000 osallistujaa, joista 15 suomalaista. Meidät huomioitiin erityisesti ja Iida pyydettiin puhumaankin ihan yllättäen. Lyhyen valmistelun tuloksena fiksu suomalaisnainen PAM:sta osasi sanoittaa meidän kaikkien retkeläisten tuntemukset ja mielipiteet.

Marssin, kuvaamisen ja puheiden jälkeen menimme MALLiin, eikä siitä sen enempää. En ole koskaan ollut, eikä minusta luultavasti koskaan tulekaan henkilöä, joka viihtyy shoppailemassa. Siispä tämä mummu osti muistitikun valokuvia ja bikinit kokonaisen päivän rantalomaa varten - se siitä shoppailusta :) Huomenna jätetään Workers House pariksi päiväksi ja suunnistetaan etelään päin. Tiedossa on ainakin Izuzun ja Toyotan varaosatehtailla käynti, ja tälle mummulle on varattu salainen tehtävä 2.12.2014. Pysy kuulolla...

PSI ym ym kirjainyhdistelmiä sekä sairaalavierailu

PSI:n toimistossa tapasimme useita toimijoita, joiden organisaatioissa on monenlaisia kirjainyhdistelmiä. Suomessa ammattiliitot järjestäytyvät aloittain ja on paikallisyhdistyksiä + keskusliitot. Filippiineillä yhdessä työpaikassa toimii yksi - ties kuinka monta liittoa, liitot toimivat vaikka minkälaisina kombinaatioina tehdessään yhteistyötä ja tämä kaikki sekoittaa suomalaisen luottamusmiehen pään totaalisesti.
Kuuntelimme kiltisti tilastotietoja ja mieleen jäi lähinnä kotitalouksien kokeman korruptio arkielämässään. Ei ole mitenkään tavatonta, että virkailija pyytää pientä lahjoitusta jotta asiaasi hoidetaan virastossa. Osa maksaa, osa ei. Mutta jos olet kerran maksanut, sinulta tullaan pyytämään satavarmasti seuraavallikin kerralla "lahjoitusta".

SASK on osallisena hankkeissa, joita on kolme: hanke ratifioida ILOn pykälä 151, Tehyn tukema hanke terveydenhuollon ihmisten järjetäytymisoikeudesta ym. asioista ja viime vuotisen taifuunin uhrien auttamishanke. Hankkeet etenevät! Näimme kuinka konkreettista työ täällä on. Tauluun kirjoitetaan esim. kongressin edustajien nimet, milloin heitä on lähestytty, montako kertaa ja ovatko he vastanneet. Paikalliset ovat optimistisia, että viisi vuotta kestänyt hanke ILOn pykälän 151 ratifioinnista hyväksyttäisiin vuoden alussa. Silloin julkisen sektorin liitoille palautuisi kauan kadoksissa (diktaattori Marcosin viemä) oikeus neuvotella palkoistaan. Vuodesta -72 nimittäin hallitus on päättänyt palkat.

Sairaala, San Lazaro Hospital. Kyseessä on tartuntatautien ja infektioiden osaamiskeskus. San Lazaroon tuodaan pitkälle kehittyneet tuberkuloosit, HIV:t, vaikeat infektiot joita ei osata/voida hoitaa paikallisessa terveydenhuollossa, viime taifuunin aiheuttamien tautien vaivaamat ihmiset... Ja arvatkaa mitä: huoneissa ei ole ovia, vaan leveä aukko käytävään! Yhdessä huoneessa on 6 - 49 potilasta ja sängyt ovat ruosteessa. Tubipotilailla oli valtavat happipullot sänkyjen päissä ja osasta näki, että kuolema oli lähellä. Olikohan niistä hengityssuojaimista mitään hyötyä? No, kaipa rokotukset suojaavat. Tosin siellä oli niitä kaikkein vaikeimpia resistenttejä kantoja sairastavia, mutta mehän pysyimme käytävillä emmekä kosketelleet mihinkään.

Sairaalakäynnin päätteeksi nauhoitetiin videoblogia, joka ilmestynee huomenna SASK:n sivulle ja you tubeen. Näetpähän tuoreet tunnelmat täältä paikan päältä. Ai niin, huomenna vaihdetaan paikkaa ja muutetaan Worker`s Houseen enkä tiedä onko siellä nettiyhteyksiä. Jos on, niin huomennakin tulee kuulumisia :)

Julkimopäivä

Helteinen aamu, kyytivälineenä onneksi kaksi ilmastoitua pikkubussia. Ensin suunnattiin TV2 - asemalle eli ABS-CPN - studiolle. Kyseessä on Filippiinien suurin mediatalo, jolla on TV- ja radiolähetyksiä, muutama aikakauslehtijulkaisu ja nettijulkaisuja. Saimme kätellä Filippiinien suosituinta radiohahmoa:

Aarne tietysti kuvassa mukana :) Katselimme kulisseista ohjelmien tekemistä ja mm. yhden liveshown meininkiä.

Tapasimme TV2-aseman työntekijäliiton edustajia, jotka kertoivat että talossa toimii toinenkin liitto. Se on työnjohtotason liitto, johon kuuluu noin 100 jäsentä. Työntekijäliittoon kuuluu noin 370 jäsentä. Liitot neuvottelevat oman TES:in ja ovat saaneet sovittua mm. työterveyshuollosta. Jos olet naimaton liiton jäsen, työterveyshuollon edut koskevat myös vanhempiasi sekä sisaruksiasi! Liitot ovat neuvotelleet jäsenilleen 30 pv vuosiloman, kun laki takaa viiden päivän loman. Seuraava tavoite liitoilla kuului olevan 30 vuotta palvelleille auto...

Toinen vierailukohteemme tänään oli eduskuntaa vastaava House of Representatives. Kongressin alahuoneeseen kuuluu mm. Imelda Marcos (kuvassa vasemmalla ylimpänä) mutta myöskin Walden F. Bello, jonka saimme tavata hänen työhuoneessaan.

Walden on loistava palkansaajien, ympäristön ja tasa-arvon puolustaja. Löydät googelettamalla hänen ajatuksiaan, eikä minulle ole edes kunnon kuvaa hänestä. Olin vain mykistynyt hänen karismastaan ja asiantuntemuksestaan. Ja taisi minusta tulla Walden-fani!

Kuva on parlamenttisalista, jossa opas kertoi paikkajaosta yms. Meidät sijoitettiin VIP-vieraiden katsomoon kun menimme seuraamaan parlamentin istuntoa. Istunnon piti alkaa klo 16.00. No, puhemies aloitti 16.45 esittelemällä "Finnish delegation of 15 members of Trade Unions", nousimme seisomaan ja saimme ablodit. Sen jälkeen kaksi edustajaa kävi kättelemässä ja juttelemassa hetken, yksi parlamentien tiedottaja pyysi yhteystiedot, istuimme ja odotimme...Lähdimme pois, koska aikatulu alkoi ylittyä ja tsa daa; kuulimme, että istunto alkoi heti kun olimme ovesta ulos.

Illalla kävimme kämppikseni Minnan kanssa ostoksilla, syömässä ja sitten tämän blogin pitoon (joka vei taas yli tunnin kun kuvien lataaminen on niin hidasta). Huomenna päivä uus, kerron videoblogissa tämän päivän ja huomisen tunnelmista. Tänäänhän pääsit katsomaan Markon terveiset päiväkodin pihasta.

http://youtu.be/CyeCXkR0F-M

Lasten ja rohkeiden ihmisten päivä

Tänään aloitimme ohjelmamme päiväkodissa, joka on rakennettu 200 sinnikkään naisen aloitteesta. He hakivat avustusta kaikista tietämistään järjestöistä ja lopulta LEARN auttoi heidät alkuun. Päiväkoti on toiminut vuodesta 2004, vaikka valmistuikin 1998. Syynä toiminnan aloittamisen viivästykseen oli se, ettei naisilla ollut rahaa palkata opettajaa. Vuonna 2004 SASK löytyi yhteistyökumppaniksi ja sen jälkeen jo 700 lasta on suorittanut päiväkodissa esikoulunsa. Lisäksi lapset ovat päässeet haun kautta suoraan kouluun ja ensimmäinen on valmistunut collegesta. Näimme ihan oikeasti, mihin rahaa käytetään. Nämä naiset halusivat lapsilleen parempaa kuin itsellään on ollut, ja toimivat sitkeästi asiansa eteen.

Lapset esittivt laululeikkejä ja toinen kuva on päiväkodin pihasta aukeavaan vehreään maisemaan.

Päiväkodista matkasimme nuoriso-osastoa tapaamaan. Aivan ihania nuoria! Tanssivat ennen kisaten keskenään ja nyt tanssivat yhteisten asioiden vuoksi.

SENTRO:lla on nuorille suunnattu ohjelma, jonka tavoitteena on saada nuoret ymmärtämään järjestäymisen edut ja toimimaan yhteiseksi hyväksi tappelemisen sijaan. Tuli hyvä mieli, kun näytti siltä että tavoitteeseen voidaan päästä.

Jatkoimme kahdessa ryhmässä; toinen jäi koululle ja toinen (johon itsekin kuuluin) jatkoi seuraavaan villageen. Kävimme ensin elementary schoolissa, jossa on 6000 oppilasta ekaluokkalaisista kutosluokkalaisiin. Oppilaat käyvät koulua kahdessa vuorossa. Aamuvuoro klo 6 - 12 ja iltavuoro klo 12 - 18. Vararehtori tekee työpäivää klo 5 - 18 ja palkka on ihan tavallisen open palkka. Nainen vain hymyili ja sanoi:" Anything for the young ones." Okei - mitä sanoo OAJ?

Lapset esittivät valloittavan tanssin ja saimme perinteiset hatut hetkeksi päähämme.

Koulukäynnin jälkeen kuljimme paikallisen työväen asumusten keskellä ja meidät vietiin kokoontumissaliin. Saimme kuulla, että maan omistus on ongelmista suurin. Maa, jolle asumukset on rakennettu, kuuluu valtiolle oikeuden päätöksellä. Valtion maalle saa rakentaa ja kun maksaa tietyn maksun, on talon paikka laillinen. Nyt kuitenkin paikallinen rikas rakennuttajafirma vaatii maita itselleen, vaikka hävisi jo oikeudenkäynnin. Rakennusfirma ajattaa katepillareita alueelle, jyrää talot alleen ja aitaa alueen, jonka kertoo kuuluvan itselleen. Paikalliset järjestäytyivät SENTROn avulla. He muodostavat ihmiskilpiä maansiirtokoneita vastaan silloin kun ne tulevat yllättäen paikalle (teksiviestiellä saadaan porukka kasaan). Katepillareiden mukana on yleensä poliisi, jolla ei ole nimikylttiä = maksettu poliisi. Paikallisosaston johtajista 12 on vankilassa ja nykyinen kertoi laittaneensa jalan lapion alle estääkseen maan valloituksen. Eletään vuotta 2014! Filippiineillä kaikki on mahdollista... Maanomistusjuttu on rakennuttajafirma on vienyt asian korkeimpaan oikeuteen, mutta sillä on erittäin pieni mahdollisuus voittaa.
Kysyin, kauanko tätä on kestänyt ja vastaus oli 18 vuotta eikä loppua näy. Rohkeita, omia oikeuksiaan puolustavia ihmisiä - respectiä tältä mummulta.

Keltapaitainen mies on alueen nykyinen asukasyhdistyksen johtaja ja katunäkymä on alueelta, josta tapellaan oikeudessa ja hengenkin uhalla. Alueella asuu 500 perhettä, jotka ovat keskimäärin viisihenkisiä.

Parasta päivässä oli ihmisten tapaaminen ja juttelu suoraan heidän kanssaan. Pahinta oli matkustaminen paikasta toiseen jeepneyllä ja varsinkin ruuhka-aikaan palaaminen killing highwayta pitkin oli tuskaa. Rynkytystä huonon tien ja jeepneyn vuoksi, jumalaton pakokaasun määrä ja meteli busseistä, moottoripyöristä ja noista paskajeepneystä! Naama valkoinen ja maha velloi, mutta en kumminkaan pyrkkinyt. Vihaan jeepneytä!

Ensimmäinen vierailujen päivä

Hei vaan helteisestä Manilasta! Tänään menimme ensin Worker`s Houseen vierailulle. Talo on rakennettu vuonna 2006 ja SASK sekä muitakin järjestöjä on ollut tukemassa talon rakentamista. Talossa toimii useita eri liittoja ja saimme SENTROn johtajalta erittäin hyvän kuvauksen edunvalvonnasta Filippiineillä. Korruptio on niin käsittämättömän voimakas ilmiö, että se mykisti tämän mummun aivan täysin. Ihme, että täällä on edunvalvontaa lainkaan! Juttelimme ryhmissä eri liittojen edustajien kanssa ja täytyy todella kunnioittaa työtä, jota he tekevät.
Matka jatkui siitä kansalliseen postiin. Siellä tapasimme postiliiton johtoa ja toimijoita. Kuvia postista:

Postiliiton ongelmana on isojen irtisanomisten jälkeinen pätkätyöläisten käyttö ja kuinka heidät saadaan järjestäytymään. Filippiinien lain mukaan vain vakituisessa työsuhteessa olevalla on oikeus järjestäytyä, ja postikin on siirtynyt käyttämään enimmäkseen tilapäistä työvoimaa. Kuulostaako tutulta?

Kovin vierailukohteemme oli viimeisenä. Tässä kuvia:

Kuuntelimme kovassa liikenteen melussa pressukatoksen alle asetetuilla muovituoleilla Marino-liiton ihmisiä. He edustavat kalastajia (kotimaan ja ulkomaan laivoilla), kalatehtaan naisia jotka pakkaavat sardiineja ja merimiehiä. Osa oli saanut potkut ay-toiminnan takia +  eivät ikinä saa yhtiöiltä enää töitä. Silti he jatkavat puhumista järjestäytymisen puolesta ja tässä syy: palkalla ei elä tai palkka jää kokonaan saamatta. Siitä oli esimerkkinä merimies, joka oli tehnyt 10 kk töitä saamatta palkkojaan. Kalastajat tekevät 24 tuntia töitä ja palkka riippuu saaliin määrästä. Korkein palkka saattaa olla 3 euroa, mutta usein tuo vuorokauden työ menee ilmaisen puolelle kun kalaa ei vain tule. Naiset työskentelevät sardiinitehtaalla ja heidän palkkansa on niin naurettava, etten edes viitsi sitä kertoa.

Kävimme satamassa, mutta ennen sitä hökkelikylän läpi käveleminen veti niin hiljaiseksi... Ihmiset asuvat sellaisissa viiden neliön vankisellimäisissä oloissa ja kulkuväylä oli noin 60 cm leveä näiden asumusten välissä. En ottanut kuvia, velloi vatsassa liikaa...
Ulkona kuvasin taas ja lapset ovat lapsia kaikissa oloissa - kuten huomaat.