Matkustamista omin päin...

Isäntä oli erittäin ystävällinen tuolla Farmsuk resortissa. Halusin päästä Koh Sukonille ja hän soitteli useita puheluita selvittääkseen kulkuyhteydet. Antoi kaksi vaihtoehtoa: joko taksilla (1700 BHT) satamaan ja siitä pitkähäntäveneellä saarelle tai ensin minibussilla, sitten jollakin muulla välineellä laiturille ja siitä sitten pitkähäntäveneellä. Sanoi, että tuo jälkimmäinen olisi turistille vaikea, koska harva tällä seudulla puhuu englantia. Päätin kuitenkin yrittää, sillä hinta tuolla jälkimmäisellä tavalla oli vain 110 BHT minivan + 40 BHT mahdollinen bussi laiturille + 50 BHT pitkähäntävene. Isäntä vei minut minivanin lähtöpaikalle ja kirjoitti mukaani lapun:

Siinä lukee: olkaa hyvä ja auttakaa minut Sukoniin lähtevän veneen laiturille...

Siitäpä tulikin elämys: minivan ok, jäin oikealla pysäkillä koska isäntä oli varmistanut kuljettajalle missä minun pitää jäädä pois.
Tiesin, mihin suuntaan (ks. kartta yllä), mutta ei bussia tai bussipysäkkiä missään... Oli tietysti kuuma ja jäin varjoon seisoskelemaan tien poskeen lappu kädessäni. Pick up pysähtyi ja vanhempi herrasmies kysyy, mikä hätänä. Kerron mihin olen menossa ja näytän lappua. Hän viittilöi kyytiin. Kyselee nimeäni ja mistä olen yms., osaa englantia. Sitten sanoo, että hän on menossa ystävänsä luo ja kääntyy tieltä pienelle tielle. Ajellaan edes takaisin, hän kyselee ihmisiltä jotain jatkuvasti. Ilmeisesti ei tiedä, missä ystävä asuu... Lopulta mies ja nainen moottoripyörällä tulevat vastaan, ja pappa hymyilee leveästi: ystävä löytyi. Sitten ajellaan kumipuumetsään ja minut jätetään istumaan autoon kun mies ottaa papan moottoripyörän kyytiin vietyään ensin vaimonsa talolleen. Tie on niin kapea, ettei siitä pääse autolla.
Istun ja ihmettelen. No, vartin päästä pappa tulee takaisin ja lähdetään taas isommalle tielle. Hän kääntyy kuitenkin Trangiin päin ja sanoo ottavansa tyttärensä kyytiin. Ok, nuori iloinen nainen tulee takapenkille, kuvaa minua ja itseään ja on kovasti mielissään. Ajetaan kerran harhaan, mutta päästään lopulta laiturille. Mikä helpotus!

Laiturilla istui neljä ihmistä, joista yksi sentään puhui englantia. Näytin lappua, johon olin kirjoittanut majapaikkani nimen: Andaman Beach Resort. Hän nyökkäsi ja sanoi, että käy vaan istumaan. Niinpä sitten istuttiin ja istuttiin. Oli nälkä, ja aina vaan istuttiin. Kysyin tyypiltä, kauanko pitää odottaa (laiturissa oli kiinni useita veneitä, mutta kukaan ei lähtenyt mihinkään). Hän vastasi, että kunhan on kahdeksan matkustajaa, vene lähtee... Lähtihän se, lopulta.

Kävin uimassa ja syömässä, katsoin auringonlaskun ja nukkumaan! Majassa on tuuletin mutta ilmastointi ei toimi.

Tämän päivän aloitin murhalla:

En tiedä, mikä otus oli..

Aamupalan jälkeen kokeilin kajakkia, koska meri oli hyvin tyyni ja rauhallinen. En oikein hallitse melontatekniikkaa, joten kolme varttia sai riittää. Harjoittelen huomenna lisää. Vuokrasin pyörän (100 BHT) ja lähdin polkemaan 15 km reittiä saaren ympäri. Mukana kartta, tietysti.

Ja kun on minusta kysymys, matkaa kertyi hieman enemmän parin harharetken jälkeen. Täällä on aivan ihana tunnelma, rauhallista ja porukka on todella ystävällistä. Jokainen, joka tuli vastaan polkiessani, tervehti. Täällä ei ole kristallin kirkasta vettä eikä valkoista hiekkaa, mutta täällä on parempaa: aitoutta.